Pääsiäinen sitten oli ja meni - samoin herkut :-) Meillä oltiin sen verran kipeänä pääsiäisen aikaan, että mitään täytekakkuja ja koristuksia ei jaksanut kuvitellakaan tekevänsä. Mutta senkin edestä sitten kaikkea makeaa ja suhteellisen nopeaa herkkua.

Lemon meringue pie eli sitruuna-marenkipiiras on ihanan raikasta keväistä herkkua. Olen jo pitkään halunnut testata piirakan päälle laitettavan marengin paistamista eri tavalla kuin ohjeissa yleensä sanotaan. Myös tämän piirakan alkuperäinen ohje (kirja: Maailman ihanimmat leivonnaiset) neuvoo paistamaan piirakkaa marengin lisäämisen jälkeen vaivaiset 10 minuuttia kunnes marenki saa kauniin värin pintaansa. En tajua! Marenki jää usein liian vaahdoksi sisältä ja pinnasta tulee ruskettunut ja sellainen ikävän venyvä, ei siis rapea niin kuin mielikuva marengista on. Lisäksi haluaisin että marenki jää kauniin valkoiseksi. Alkuperäisen ohjeen sitrunakiisseli on todella miedon makuinen, joten kannattaa ehdottomasti laittaa mukaan oikeaa puristettua sitruunanmehua. Siispä reippaasti kokeilemaan erilaista toteutusta! Tässä ohje ja pinkillä kirjoitettuna löydät omat muutokseni reseptiin:

Lemon meringue pie

Taikina:

100 g voita

3dl vehnäjauhoja (reilut 2 1/2 dl riittää)

2 rkl sokeria (3-4 rkl sokeria)

1/2 tl leivinjauhetta

1 rkl vettä

Täyte:

1 1/2 dl sokeria

2 dl vettä (1 dl vettä)

1 dl sitruunamehua (2 dl sitruunamehua)

yhden sitruunan mehu

2 1/2 rkl maissitärkkelystä (reiluja lusikallisia)

4 keltuaista

50 g voita

1 rkl vaniljasokeria

Marenki:

4 valkuaista

1 1/2 dl sokeria (reilut 2 dl sokeria)

Sekoita taikinan kuivat aineet huoneenlämpöiseen rasvaan ja lisää lopuksi vesi. Puristele taikina kasaan. Painele taikina voideltuun ja jauhotettuun 24 cm vuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Kuumenna uuni 200 asteeseen ja esipaista pohjaa (laita painoksi esim. herneitä)15 minuuttia uunin alatasolla. Ota paino pois ja jatka pohjan paistamista noin viisi minuuttia. Valmista paiston aikana täyte. Mittaa kaikki aineet kattilaan voita ja vaniljasokeria lukuunottamatta. Kuumenna koko ajan vatkaten kunnes täyte sakenee ja kiehahtaa. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää voi ja vaniljasokeri. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kiiltävää ja sileää. Kaada täyte kypsälle pohjalle ja lusikoi päälle marenkivaahto. Muotoile marenki haluamallasi tavalla. Kypsennä piirakkaa vielä 10 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin. Itse paistoin pohjaa täytteen ja marengin lisäämisen jälkeen kiertoilmauunilla noin 100 asteessa 45 minuuttia.

Ja ah! Marengista tuli valkoista ja rapeaa. Aavistuksen marenki jäi täytteen päältä vaahtomaiseksi, mutta aivan sopivasti. Lisäksi piirakka leikkautui kauniisti kuivan ja rapean marengin ansiosta. Kannattaa kokeilla!

.